näinpä kerran unta
kuin lumekuvaa
niin kovin kaunista
ja silti niin rumaa
siinä makasin nurmikossa
hiljaa yksikseni
vierellä puun oksa
ainoa ystäväni
ja sen oksan nimi oli Anja
aina sille kuiskailin
mutta oloni oli kurja
ja sen häneltä salasin
sillä välillä tuntui siltä
kuin jokin väärin ois
että näiltä mättäiltä
tahtoisin mä pois
mutta minä jäin
koska sallinut mä en
että yksin Anja jäisi
keskelle niittyjen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti