Hippunen siitä sanoinkuvaamattomasta

Palapeli

Minulla on ihana Isä
Hän rakastaa meitä
   palapelejä
  Hän tuntee jokaisen palasen
    kokonaisuuden kuvan
       pikkiriikkisimmänkin viivan

Mut' ei palapeli voi itseään koota
    se ei tunne palojaan
                   ennen kuin jokin
        osuu oikealle kohdalle
    täyttää sisäistä tyhjyyttä

Isä meidät kokoaa
     tekee kokonaisiksi
   vaikka olemme rikki
            - mutta silti
       täydellisiä
        koska miten täydellisen luoma
                         täydellisen kokoama
   voisi olla rumaa

      Jokainen meistä
                  palapeli.
      Kuka sinut kokoaa?

Fil 4:6-7

Yö laskeutuu
huntunsa levittää
     hetken pelkään
   sen kuolemanväristä suudelmaa.
Koitan saada otteen toisesta elävästä
     etsin toista valvojaa
  ja huomaan:

"Älä huolta kanna lapseni
   myönnä vain väsymys
          keskustele kanssani
    puhu minulle
    kerro mitä toivot, pelkäät
unohtamatta kuitenkaan
   kaikki on lahja minulta
                paras mahdollinen
                ja lopulta
   kuitenkin onnellinen loppu."

Valkeuden peitto ylläni
        lämmittää minua
   rauhan sanat mielessäni
        tuutulauluni ovat
  Herran enkeli vierelläni
        suojaamassa pahalta
  uusi päivä edessäni
        Jumalan armosta
  Ja jonakin päivänä
            taivas.

Kerran

kerran koitin ikuistaa
   sanoiksi sitä jotakin
turhaan
   tietenkin
miten sanoilla voisi kuvata sanomattomuutta
kuinka kuvin näkymätöntä?

vain vajavaisesti,
   hippusia sieltä täältä
ja siltikin
   katso noita kasvoja

hymyjä
    kyyneleitä
naurua
   onnen kipinöitä

vaikenen nyt
   ja hengitän
Jumalaani
 joka kanssani
   nytkin

Pihamaalla harakka

pihamaalla harakka
          tänne kaupungeista eksynyt
     suurempi kuin unelmissa kai
     kaunis värikirjo
           ja valkolaikkukylki
 epävarma ja peloissaan
    etsii ruuan murenta
         maistaa jotain uutta
pohtien
>> Mitä lienee tämä?
   hyppyräkikkuravenkulivisuli
tämä oudolta niin maistuu
   luonnolta ja elämältä
ei saasteilta, lisäaineilta
   yhdisteiltä
      ihmisten kehitteiltä.>>
haukkaa vielä palasen,
    kunnes paikalle
harakka toinen

Sormieni kihelmöinti

sormien kihelmöinti
    veren syke suonissani
       on liike runoutta
kuuntelu kauneinta sointia
  hiljaisuus sielulle mannaa
     elämä maukkainta viiniä
hetki maailman hengähdys
    ikuisuus silmän räpäyksessä
 mitä kauneinta taidetta kaikki
                    pysähdyn hetkeen tähän
ja ymmärrän
    jälleen
            armo

Susi sisällä

Kevyt tassutus
       rummutukseksi yltyy
     kuin sydämen tykytys
                     tai sotarummut
peto
   mene pois

 kiiluvat silmät
         lähemmäksi lähemmäksi
          sekä nuo terävät hampaat
                   sielunrepijät kai
paha
   mene pois
     miksi tapoit minut

ai sen takia

           minä ymmärrän
       taisin olla kuollut jo
             mutta irti päästänyt en
    haamustani

nyt uusi alku
     rikkirevityistä kappaleista
                          kokoan jotain
  uuden suden, kenties?
^

Runo ja kuva kertovat uuden pelosta ja virheistä oppimisesta.
Siitä, kuinka joskus on tapahduttava hirveitä asioita,
jotta voisi syntyä jotain uutta sekä jättää menneen taakse.
Viimeinen säe kuitenkin muistuttaa, että mitä ilmeisimmin
jossain vaiheessa elämä taas uudistaa, ja se pitää vain hyväksyä.