Hippunen siitä sanoinkuvaamattomasta

Palapeli

Minulla on ihana Isä
Hän rakastaa meitä
   palapelejä
  Hän tuntee jokaisen palasen
    kokonaisuuden kuvan
       pikkiriikkisimmänkin viivan

Mut' ei palapeli voi itseään koota
    se ei tunne palojaan
                   ennen kuin jokin
        osuu oikealle kohdalle
    täyttää sisäistä tyhjyyttä

Isä meidät kokoaa
     tekee kokonaisiksi
   vaikka olemme rikki
            - mutta silti
       täydellisiä
        koska miten täydellisen luoma
                         täydellisen kokoama
   voisi olla rumaa

      Jokainen meistä
                  palapeli.
      Kuka sinut kokoaa?

Fil 4:6-7

Yö laskeutuu
huntunsa levittää
     hetken pelkään
   sen kuolemanväristä suudelmaa.
Koitan saada otteen toisesta elävästä
     etsin toista valvojaa
  ja huomaan:

"Älä huolta kanna lapseni
   myönnä vain väsymys
          keskustele kanssani
    puhu minulle
    kerro mitä toivot, pelkäät
unohtamatta kuitenkaan
   kaikki on lahja minulta
                paras mahdollinen
                ja lopulta
   kuitenkin onnellinen loppu."

Valkeuden peitto ylläni
        lämmittää minua
   rauhan sanat mielessäni
        tuutulauluni ovat
  Herran enkeli vierelläni
        suojaamassa pahalta
  uusi päivä edessäni
        Jumalan armosta
  Ja jonakin päivänä
            taivas.

Kerran

kerran koitin ikuistaa
   sanoiksi sitä jotakin
turhaan
   tietenkin
miten sanoilla voisi kuvata sanomattomuutta
kuinka kuvin näkymätöntä?

vain vajavaisesti,
   hippusia sieltä täältä
ja siltikin
   katso noita kasvoja

hymyjä
    kyyneleitä
naurua
   onnen kipinöitä

vaikenen nyt
   ja hengitän
Jumalaani
 joka kanssani
   nytkin

Pihamaalla harakka

pihamaalla harakka
          tänne kaupungeista eksynyt
     suurempi kuin unelmissa kai
     kaunis värikirjo
           ja valkolaikkukylki
 epävarma ja peloissaan
    etsii ruuan murenta
         maistaa jotain uutta
pohtien
>> Mitä lienee tämä?
   hyppyräkikkuravenkulivisuli
tämä oudolta niin maistuu
   luonnolta ja elämältä
ei saasteilta, lisäaineilta
   yhdisteiltä
      ihmisten kehitteiltä.>>
haukkaa vielä palasen,
    kunnes paikalle
harakka toinen

Sormieni kihelmöinti

sormien kihelmöinti
    veren syke suonissani
       on liike runoutta
kuuntelu kauneinta sointia
  hiljaisuus sielulle mannaa
     elämä maukkainta viiniä
hetki maailman hengähdys
    ikuisuus silmän räpäyksessä
 mitä kauneinta taidetta kaikki
                    pysähdyn hetkeen tähän
ja ymmärrän
    jälleen
            armo

Susi sisällä

Kevyt tassutus
       rummutukseksi yltyy
     kuin sydämen tykytys
                     tai sotarummut
peto
   mene pois

 kiiluvat silmät
         lähemmäksi lähemmäksi
          sekä nuo terävät hampaat
                   sielunrepijät kai
paha
   mene pois
     miksi tapoit minut

ai sen takia

           minä ymmärrän
       taisin olla kuollut jo
             mutta irti päästänyt en
    haamustani

nyt uusi alku
     rikkirevityistä kappaleista
                          kokoan jotain
  uuden suden, kenties?
^

Runo ja kuva kertovat uuden pelosta ja virheistä oppimisesta.
Siitä, kuinka joskus on tapahduttava hirveitä asioita,
jotta voisi syntyä jotain uutta sekä jättää menneen taakse.
Viimeinen säe kuitenkin muistuttaa, että mitä ilmeisimmin
jossain vaiheessa elämä taas uudistaa, ja se pitää vain hyväksyä.

Gospel

                Sointujen loputon sointi
korvilleni rakkauden kuisketta
  sieluni ääretön raja
            saaden siipeni taas
tuntemaan tuulen
     mieleni sukeltamaan
äärimmäisyyksiin.
          Olen vapaa viimein
    taas näissä sävelissä
        äärettömästä iäisyydestä.

Kotini

Lämmön huokuva virta
     äärettömänä pulppuaa sisälläni
täyttäen joka kolkan,
           lempeästi pimeyteni pois pesten.
Tämä on kotini;
         nämä kasvot
                  nämä huoneet
    nämä sielut
             nämä sanat
tämä ikuisuuden utopia
     joka kerta kerrasta kestää
katoaa taas
                      mutta palaa
antaen minun jälleen tuntea sen;
           olen Herran kämmenellä.

Vielä

tämä hatara hiljaisuus
kainaloosi kippuraan käperryn
ja kuluu pieni ikuisuus
me kaksin tässä ja nyt

olet luonani vielä
me kaksin tässä ja nyt

pian taas päivä uus
etkä ole vieläkään nääntynyt
ei öiden unettomuus
ei kuolema sua vienyt

olet luonani vielä
ei kuolema sua vienyt

vain me kaksi
tässä ja nyt.

Tutkielma nuorista miehistä (äidinkielen läksy)

rummutus
     tasainen elämän syke
    rytmiä lyö kanssa
                 kaltaistensa
nuoren miehen sydän
      sama tempo soinnussa
         jokaisella
silti kukin oman laumansa
                    yksilö

Näinpä kerran unta

näinpä kerran unta
kuin lumekuvaa
niin kovin kaunista
ja silti niin rumaa

siinä makasin nurmikossa
hiljaa yksikseni
vierellä puun oksa
ainoa ystäväni

ja sen oksan nimi oli Anja
aina sille kuiskailin
mutta oloni oli kurja
ja sen häneltä salasin

sillä välillä tuntui siltä
kuin jokin väärin ois
että näiltä mättäiltä
tahtoisin mä pois

mutta minä jäin
koska sallinut mä en
että yksin Anja jäisi
keskelle niittyjen.

Ruotsintunnin vihkoraapustus (lemmenluritus)

Kär,
kära,
kära kär
jag hoppas att
du kunde
vara här.

Meteli

Äänet nuo
vyörynä vyörynä vyöryvät
         koitan kuulla ajatukset
    helisevä hälinä huoneissa
             karanneet ovat minun
askelten armoton armeija
   tuonne jonnekin, missä
              naurut, naurahdukset, natina
Vaietkaa!
     Hiljaisuutta haihtuvaa hengitän

Sänkyni alla hirviö

Sänkyni alla hirviö
minä yksin huoneessani
istuskelen
vuoteellani
pidän tarkasti silmällä kaikkea olevaa
ettei vain karkaa päälle

koitan tavoittaa jonkun
kuulla ihmisäänen
tuntea miten joku on rinnalla
suojelemassa
varjoilta
etten olisi niin yksin


kello karkaa aamuyöhön
pelkään
pelkään
sänkyni alla hirviö
yksinäisyys nimeltään.

Lemmen luritus

suklaasilmä
hymyhuuli
valon toit sisimpääni
tuohon mieleni sopukkaan
jossa kukaan koskaan ei käynyt
sait minussa aikaan tunteen
että tarpeellinen
kai sittenkin.
aurinkoni
älä anna yön palata

Sinulle, rakas

Katsoin korkeuksiin
sinun silmiisi 
niiden lämpö veti puoleensa
sai sukeltamaan sielusi syvyyksiin.
Olisin matkannut äärestä ääreen
mutta ymmärsin
sinun sisäinen kauneutesi
sitä ei voi mitata.
Minut kutsuit takaisin
hymylläsi vedit minut syvyydestä
ja sait nauramaan.

Tyhjien sivujen selaaja

Elämäni kirjaa käsissäni
katselen
selailen
pitäisi jotain saada noille
puhtaanvalkoisille sivuille
sanoja
muistoja
mutta jään vain sivua tuijottaan
kunnes on aika aukeamaa vaihtaa

En mitään järkevää saa aikaan
olen vain
hengitän
mitään muuta en voi sanoa tekeväni

ja kun selaan taaksepäin
noita sivuja
en löydä sanoja
ainoastaan tahroja kyyneleistä
palaneita kulmia kivusta

yhtä viivojen sekamelskaa siitä jostain
joka pitää otteessaan
kun tahtoisin elää
ja kirjoittaa elämäni sivuille
jotain jota myöhemmin
voisin ylpeänä selata

otan kynän käteeni
ei teksti synny tuijottamalla
ei odottamalla sen ilmestyvän
itse se pitää kirjoittaa

saan paperille yhden kirjaimen
sitten taas vajoan
mutta tuo kirjain
lienee muistoistani kaikista toivoa antavin
Se kertoo
että vielä
joskus
jossain
enemmän.

Peili

Katselen peilin syvyyksiin

näen toisen maailman

syvän

kauniin

mutta etsin sitä jotain

enkä löydä

en näe sitä

heijastusta noista

omista tunteistani

samankaltaista lämpöä, paloa

rakkautta ja toisen huumaa

onko sitä lainkaan?

Ei, on pakko olla

muuten peili särkyy,

ei peili ole peili ilman heijastusta

rakkaani, älä särje tätä

rakkauttamme

koska särkyneestä peilistä epäonni.

Sade

Ropinaa ropinaa

peltirummut soittavat tasaiseen rytmiin

pysähdyn ja kuuntelen

hiljainen armeija marssii katolla
voin kuulla askeleet

Suhinaa suhinaa

kuiskivat puiden lehdet toisilleen

luontoäidin juoruja kaipa

suojaavat pisaroilta siilin pesän
puun juurakossa

Huminaa huminaa

Jumalan ääni pilvien päältä kai

niin kumea ja ääretön

silti täynnä elämän jylheää ääntä

Pysähdyn.

Henkinen humala

Silmät eivät katso mihinkään
silti kaikkialle
ne eivät halua olla auki
eivätkä kiinnikkään

Pollani ei ole hereillä
kuin horroksessa kuljen
käytäviä
huoneita
muistoja
hetkiä
hengähdyksiä

Koitan herätä
-mutten voi
koitan nousta pinnalle
-mutten voi
voi voi voi
voi

voi minua raukkaa

niin turhalta kaikki tuntuu
ei uni maita
ei elokaan
voi minua

voi voi

voi minua raukkaa

Rakkauden kaipaus

Kyynelten virran alkua
etsin sieltä jostain
sisältäni
pimeästä.
Silmäni eivät valoa
erottaneet tuosta
mustuudesta
tyhjyydestä

paikasta sille jollekkin ihanalle
kauniille tunteelle
jota koskaan en tuntenut ole.

Joka päivä
hetki
silmänräpäys
minun sieluni matkaa tuohon
kolkkaan salattuun
kysyäkseen itseltään taas
onko se täyttynyt
viimein.

Käteni hamuavat pimeyttä
sormeni kietoa haluan
siihen tunteeseen
kauneuteen
mutta tyhjyydestä ei saa otetta.
Silti tunnen ihollani
kosketuksen hennon
lämmin häivähdys
heijastus
rakkaudesta

Mutta ennen kuin huomaankaan
hento kosketus poskillani
valuu pois
pisaroina
sirpaleina
kyyneleinä
sieluni murusina.
Voi miksi olen niin tyhjä?
Silti hymy kasvoillani
aidosta onnesta.

Kyynelten lahja

Maailma sateenkaaren väreihin pukeutuu
hymy huulillani
nauru niiltä karkaa
ja en saa sitä loppumaan...
en haluakkaan saada sitä katoamaan
naurusta hykerrän
mahassani perhosten tanssi
silmäkulmissani jotain
joka poskille karkaa...
Taivaalta sataa kultaisia armon pisaroita
poskilleni
onnenkyyneleiksi.

Mitättömyys

Sitä luulee olevansa
jotakin erityistä
vain huomatakseen tyhjän aukon
jonka tuottaa ilmaan
astuessaan huoneseen.
En minä mitään liene.

Ystävälle

Minä muistan huoneen hämärän
kyynelten loputtomat virrat
sen naurun ja hälinän
unohtumattomat illat

en sinua silloin tuntenut
mutta saatoin aavistaa
että ajan oltua kulunut
saan sinua siskona rakastaa

vaikka etäisyys painaa nyt
koita kestää vielä
ei Herra sinua hylännyt
olet oikealla tiellä

ja kämmenellä Jumalan
on jokaisen rakkaan sielu
ja hetkellä oikean ajan
surun sekä pelon korvaa riemu.

Sekavuus

mikä on tämä tunne
sekasikiöhäkkyrämökkyrä
pörhikki ja hinkuyskä
ajatusten lankasolmu
kun onni ja suru ovat kihloissa
ja elämä suutelee kuolemaa
kun yön pimeyskin näyttää valolta
synkimpien hetkien rinnalla
ja päivä on niin kirkas että sattuu
ja siltikin liian himmeä
flanellinpehmoinen elämähumala
ja kivenkova unimaailma
totinen taikasieni
hilpeä pessimisti
ajatusten lankasolmu
ja pörhikillä on hinkuyskä.

Usvansiniset lammet

Usvansinisien lampien yllä

pilvi kai

näe en mitään

pinnasta vesien kasvosi

heijastuvat

miksi katsot noin?

vesi pyörteilee

mutta maa imee sen pois

sinä näet vain tyynen pinnan

Usvansinisien lampien yllä

pilvi